Puhelinnumero Yhdysvalloista ilmaiseksi eli Google Voice

Tulostettava sivuTulostettava sivu

Tarvitsin Yhdysvaltain Nevadan osavaltiosta puhelinnumeron ilmaiseksi. Googlella on suht helppo löytää muutamia palveluita, jotka tarjoavat Washingtonin osavaltiosta ilmaiseksi puhelinnumeroita, mutta muiden osavaltioiden numerot ovatkin sitten kiven alla. Paitsi, jos saa Google Voicen käyttöön. Käyttöönotto ei olekaan ihan niin yksinkertainen, jos on Yhdysvaltain ulkopuolella.

Google Voice

Google Voice on palveluna vielä monelle suomalaiselle täysin tuntematon. Käytännössä palvelu on aivan käsittämättömän loistava. Ensinnäkin palvelu on täysin ilmainen, sen avulla voit soitella ilmaiseksi Yhdysvalloissa ja soitetuista puheluista tehdään tekstiversio automaattisesti. Toki loistavia ominaisuuksia on muitakin (kuten puheluiden tekeminen suoraan selaimesta!), mutta tämän kirjoituksen tarkoitus ei suinkaan ole listata kaikkia.

Google Voice tarjosi siis juuri sen, mitä tarvitsin, mutta palvelun on saatavilla vain amerikkalaisille IP-osoitteille. Eli jotta Yhdysvaltain ulkopuolella oleva saisi Google Voicen käyttöönsä, pitää jostain saada IP-osoite Yhdysvaltain puolelta. Onneksi nykyään on paljon VPN-palveluita, joiden avulla tämä epämiellyttävä keinotekoinen rajoitus voidaan kiertää.

Google Voicen käyttöönotto Yhdysvaltain ulkopuolelta

  1. Jos sinulla ei ole jo Gmailia, hommaa sellainen. Rekisteröinti tapahtuu hetkessä.
  2. Etsi VPN-palvelu, joka tarjoaa yhteyspalvelinta Yhdysvalloista. Kävin monta VPN-palvelua läpi, kunnes löysin yhden, joka toimi ongelmitta Ubuntussa (10.10): HideIP VPN (ja sieltä 1 tunnin trial http://www.hideipvpn.com/freetrial/)
  3. Rekisteröidy Ekiga.net:iin, jotta saisit SIP-numeron (Ekiga puhuu tunnuksesta)
  4. Rekisteröidy IPKall-palveluun Ekigan tiedoilla; valitse aluenumeroksi pudotusvalikosta joku muu kuin ensimmäinen, koska ensimmäinen todennäköisesti on jo Google Voicessa
  5. Muodosta VPN-yhteys
  6. Kirjaudu Gmailiin ja sen jälkeen mene osoitteeseen http://www.google.com/voice#phones
  7. Suorita Google Voicen rekisteröinti IPKall-palvelusta saamallasi puhelinnumerolla
  8. Onnistuneen rekisteröinnin jälkeen voit sulkea VPN-yhteyden

Onnistuneen rekisteröinnin jälkeen Google Voice on käytettävissä ilman VPN-yhteyttä, aivan kuten Gmail.

Google Voicen säädöt

Oletuksena Google Voicessa on asetus, joka edellyttää käyttäjää kertomaan nimensä ennen kuin puhelu yhdistyy sinulle. Tämä on mielenkiintoinen ominaisuus, jonka tavoite on "suodattaa puheluita", mutta itse ainakin pidän siitä, että saan suoraan yhteyden ilman välietappeja.

Google Voice myös oletuksena siirtää puhelut IPKall-numeroon, joten tuo kannattaa vaihtaa, jos et ajatellut pitää Washingtonin osavaltiosta saamaasi numeroa. Kansainväliset numerot eivät ole vielä tuettuja, mutta puheluitahan voi vastaanottaa sovelluksin (kuten suoraan selaimella!), joten tuota Washingtonin numeroa ei mielestäni tarvita enää rekisteröinnin jälkeen.